Oletko sama mieltä, että ruoan ja liikkumisen merkitys on korostunut lähivuosina valtavasti? 

Nyökkään syvään. 

Yhdellä on joku lakko, toisella dieetti ja kolmannella on joku rajoite/oma ruokavalionsa.

Enää ei riitä: laktoositon, gluteeniton ja maidoton. 



Kasvisruokailu eri muodoissaan on yleistynyt valtavasti ja gluteenittomuudesta on tullut hieno juttu. Karppaaminen on jo vähän mennen vuoden juttua. Nyt vuorossa on proteeinit, sokerittomuus, luonnonmukaisuus ja superfoodit.


Itse myönnän myös pienen ruokahippiyden. Lukioaikaan (kotona asuessa) suuhun meni aika perus ruokaa. Sitten tuli mukaan äidin mukana villitys veriryhmän mukaan elämisestä. Itsehän elin pitkään luullen kuuluvani B-veriryhmään - osittain määritin jopa persoonaani sen kautta. Pari vuotta sitten kävin luovuttamassa verta ja muutinkin persoonani A-veiryhmään kuuluvaksi kasvissyöjäksi.

Astman myötä maidosta on tullut jonkinmoinen rajoite. Limasuutta riittää omasta takaakin,joten maidon käyttö on hyvin vähäistä (kahvissa ehdoton!!!). Gluteenittomuus on seurannut kotikotoa myös mukaani. Tai vähitellen se on muokkaantunut lähinnä venhättömyydeksi. Nyt ei maha turvota koko ajan.



Niin - miksi aluksi kuulostin niin kriittiseltä, mutta lopulta itsekkin tunnustan ruokafanaattisuuteni. 

Joskus tuntuu vaan, että tämä syöhyvinliikuhyvin -teema vähän ylikorostuu. Mitä enää kannattaa syödä ja miten kannattaa liikkua? 

Olisiko hajuton, mauton ja väritön ennemminkin aikamme pyhät sanat. 


Jokaisen täytyy tottakai saada syödä ja liikkua niin kun haluaakin. Jos on hyvä olo niin, se on tärkein.

Ehkä sen oman elämäntavan ylikorostaminen vain ärsyttää.

Ainakin itse alan määrittämään todella helposti itsenäni syömisteni ja liikkumisteni kautta?

                                          Alan vertailemaan.

                                         Alan kadehtimaan. 

                                         Alan sokerilakkoon kuukaudeksi, koska kaverikin alkoi.

                                        Alan käymään salilla, koska se vaan on hienoa. 

                                         



Vaikka syöminen ja liikkuminen on elämän perus asioita hyvinvoinninkannalta, tarvitseeko niistä tehdä pyhiä asioita?

On siis ensisijaisen tärkeä hyväksyä erilaisuus; eriaiset ruoka- ja liikuntatottumukset. Jokaisella on oikeus elää tavallaan. 

En esimerkiksi ala kritisoimaan lihansyöjiä.


Haluan vaan herätellä ajattelemaan, että mitä tämä ruokaurheilu-fanaattisuus saattaa saada aikaan.

Tarvitseeko aina olla niin ehdoton kaikesta; voisiko joskus lipsua ja vähän irrotella?

Tätä olen ainakin itse yrittäny opetella.



Jokaisen täytyisi vain muistaa kuunnella sitä omaa sydäntä, eikä vertailla liikaa. 

Jos nyt kuntoutan selkää, turha on syyllistää itseä kun kaverit pystyy treenaamaan hiet kainalossa.


Mä lähen tästä meditoimaan ja joogaamaan!

xoxo sigrid